Häntä hallitsi muutaman silmänräpäyksen jonkinlainen veltto välinpitämättömyyden tunne. Mutta samassa, kun joukko lähti ajamaan ja Vaittinen laski kätensä tytön vyötärölle, syntyi hänessä uudestaan myrkyllinen viha ja hän kirosi. Kohta sen jälkeen hän vihasta valittaen huokasi:
"Kun tuolla tavalla kehtaavat nuo raakalaiset häväistä ihmisten lapsen!"
Hän tunsi niin sanomatonta sääliä Maijaa kohtaan, että jo taas rupesi melkein katumaan, ettei sittenkin mennyt Vaittista kurkusta puristelemaan.
"Noin tallaavat ne minun kylvämääni laihoa, nuo raa'at mammonan palvelijat … nuo, jotka pitävät itseänsä pitäjän etumaisina, oikein malli-ihmisinä! Mitä on hyötyä työstäni … elämästäni?…"
Pikkutytön pää pistäysi ulos huoneen ikkunasta.
"Missä isä on?"
"Täällä on!"
"Äiti pyytää tulla syömään."
"Jahah."
"Odottakaa, isä, minä tulen noutamaan isää."