"Samoin tietysti … ainakin yleisön mielestä."
"Niin, mutta sinä olet omasta mielestäsikin, mutta en minä."
"Kas niin! Kas sillä tavalla sopii sanoa, kun tulee syytteen alaiseksi!"
"Siitä minä viisi… Mutta koska sinä tahi joku teistä on kuullut minun kieltävän Jumalan?" Laivurinen kääntyi kaikkien puoleen vielä hymyillen, mutta kuitenkin sen näköisenä, että hän käsitteli asiaa jo vakavammalta kannalta. Kukaan ei suoraan tunnustanut kuulleensa; vastaukset olivat hiukan kierteleviä, osalta leikillisiä.
Airaksinen nauroi kaikkein eniten ja kiusasi:
"Monta kertaahan sinä sitä olet sanonut!"
Laivurisen kasvoille nousi kärsimätön ilme.
"Ei", hän sanoi, "te teette leikiksi koko asian, mutta minä en katsele sitä niinkään leikilliseltä kannalta."
"Katsele totiselta tai leikilliseltä kannalta, mutta nyt sinä kuulet meiltä suoran totuuden. Pakana sinä olet, et käy edes kirkossa", virkkoi Bendell. Erittäinkin Airaksinen nauroi aivan hulluuteen asti. Laivurinen loi vihaisen katseen häneen, ei puhunut kuitenkaan mitään eikä ryhtynyt riitelemään, vaan alkoi selvittää. Mitäpäs tuossa noiden pilkkakirveiden kanssa voisikaan!
"Tosiaankin", alkoi hän ikäänkuin jutun alusta, asettuen itsekin uudestaan leikillisemmälle kannalle, "en ole tiennyt ennenkuin vasta viime aikoina, että ihmisillä on sellainen käsitys minusta. Itseni suhteen en siitä mitään välittäisi, mutta toimeni tähden on sellainen harhaluulo vähän ikävä…"