»Miksei tästä luja tulisi, vahvaa hyvää rautaa kun on, häh?»
Seppää huvitti kiusata tarkkaa miestä.
»Saattaahan siitä tulla lujakin.»
»No ja saattaako tulla löyhäkin?»
Sepän teki mieli nauraa, vaikka ei ollutkaan naurutuulella. Hän otti vanhan rekiraudan kappaleen Mikolta, ja vastaukseksi tämän viime kysymykseen virkkoi:
»Saattaa kyllä, ruostunuthan se on ja noin ohut jo … se palaa ja muuta.» Seppä tiesi ennestään ja näki nytkin Mikon silmistä, että jos tämän pitäisi ostaa uutta rautaa tuon vanhan rojun sijaan, särkisi se kitsasta sydäntä.
»Olisiko sinulla vahvempaa rautaa?» kysyi Mikko yhä katsellen ja koputellen rautakappaletta. Seppä pelästyi jo, sillä hän tunsi kokemuksesta, että Mikon mielestä kaikki rauta tuli sepälle ihan ilman.
»Ei ole nyt minullakaan, tehdään se vaan tuosta. Tällaisina vuosina ovat varkaat vähävoimaisia.»
»Hm.» Mikko ajatteli, että hän katselee pajan loukosta, eikö sieltä löydy.
»Nyt on ollut Jumalalta kova yö», sanoi sepän eukko.