»Hjaa… Kesällä lupasin muistaakseni sataviisikymmentä. Mutta nyt on toinen aika.»
»Minä en niin paljoa pyydäkään.»
Grönberg katseli nyt hiukan kummissansa Esaa.
»Täytyy mennä melkein puolet alaspäin», sanoi hän arasti.
»Seitsemänkymmentä viisi markkaako?»
»Jaa … sinne päin.»
Oltiin vaiti. Esa pyöritteli lakkia kädessänsä.
»Tuota», alkoi hän, mutta siitä ei tahtonut tulla mitään. »Tuota … minä olen ajatellut … että kun teillä varmaan tullaan tänäkin talvena syömään petutonta leipää, niin … tuota … enkö minä saisi ainakin joskus leipäosaani kotiin lapsilleni… (Tässä syntyi pitempi äänettömyys, sillä Esa nieleskeli ja Grönberg kuunteli henkeä vetämättä.) Minä itse söisin sitten täällä kotoani tuotua sekaleipää, sillä…»
Esan ääni sortui, hän pyyhkäisi lakinperällä nopeasti poskille vierivät kyyneleet.
»Onko sinulla monta lasta?» kysyi Grönberg hiljaa.