»Tulkaa vetämään kuormaa … seppäkin, väkevä mies!»
»Ei ole kiirettä!» vastasi seppä. Valee otti sen tavalliseksi leikkipuheeksi eikä välittänyt siitä sen enempää. Mutta hänen kasvojensa ilme oli tavallista huolestuneempi, mikä johtui siitä, että oli kirkon-vartijalta äsken kuullut, että jauho-annokset täytyy huomisesta alkaen vähentää. Valee itse silmin näki, miten työläisraukat heikkonivat päivä päivältä. Ja puolella jauhonaulalla, mitäpä sillä pysyisikään kunnossa ihminen, jonka ainoana ravintoa tuottavana ruoka-aineena se on ja johon osallisina sitten vielä useallakin olivat lapset, vaikkapa ne hoitoloista saivatkin keitosta.
Mutta nyt jo Valee uudelleen katsoi miehiin, jotka istuivat ja tupakoivat. Kiukkuisemmin huusi hän:
»Tulkaa vetämään tuota kuormaa, te sieltä! Ei teillä ole parempi oikeus laiskotella tässä kuin muillakaan.»
»Vedä itse!» kuuli hän kuiskattavan ikäänkuin tarkoituksella, ettei se kuuluisi hänelle. Ja samalla siellä jotkut ilvehtien naurahtivat, eikä kukaan liikkunut paikaltaan. Silmäkulmiansa rypistäen kiinnitti hän huomionsa sinne.
»Ettäkö vedä itse, vai mitä?»
Ei kukaan vastannut. Naiset rupesivat sohisten suoristamaan vetoköyttä ja saivat nyt kuorman liikkeelle. Valee astui istujain luokse.
»Kuka niin sanoi, että vedä itse?»
Ei kukaan puhu mitään.
»Lähtekää työhön paikalla!»