Siihen ei sanonut kukaan mitään. Vähäisen äänettömyyden perästä Mikko taas ilmoitti:
»Minä vaadin perinnön jaon toimitettavaksi kohta.» Tuo vaatimus herätti vakavan, vilkkaan keskustelun: talo ja irtaimisto menisivät perin halvasta tähän aikaan, jollei perillisten välissä sovittaisi kauppoihin. Mikko oli järkähtämätön. Mitä enemmän naiset vaativat jaon lykkäämistä syksyyn, sitä jyrkemmin Mikko vaati sitä toimitettavaksi kohta. Ja muutamista sanoista alkoi Valee aavistaa, että Mikolla oli syynä vaatimukseensa ei ainoastaan saada hänelle tulevat velkakirjat oitis haltuunsa, saadakseen »pitää niistä huolta», vaan sekin, että hän toivoi voivansa saada Märkäsen talon polkuhinnalla nyt koska emäntä ja tytär eivät varmaankaan uskaltaisi hintaa kovin ylös kohottaa. Valee silmäili halveksien setää, jolla ei ollut mitään sanottavaa. Mikko luultavasti ajatteli sedästä samaa kuin Valeekin, koskapahan lausui:
»Tämä setä sopiikin panna Annikan holhoojaksi, tämä siihen on kaikista sopivin.»
Setä alkoi väännellä itseään, ikäänkuin aikeessa sanoa jotain, mutta sanomatta se jäi.
»Mahtaneeko tuo tarvita muuta holhoojaa», virkahti kanttori hymyillen, »koskapa sillä näyttää, sormista päättäen, jo olevan laillinen holhooja.»
Mikko katsoi niihin sormiin.
»Kaa… En minä ole tiennytkään … että tässä suoverin saa!»
Tytöllä oli pari hopeaista sormusta sormessa. Valeekin vasta nyt ne huomasi ja setä loukostaan pani:
»Jassoo!»
Mikko näytti olevan nolona, ja se huvitti useita muita.