»Ei ne ole siinä kaikki!»
»Pidä nyt Siikalahti vähän suutas», suhditti kanttori.
»Mitä varten?»
»Sitä varten, että näyttäisit vähän ihmiseltä», sanoi Valee.
»Sepä nyt kumma on, kun selvästi näkee, että velkakirjat ovat hujan hajan, taitaa osalta olla renkien ja piikainkin hallussa, ja sittenkään ei saisi ottaa selvää se, jonka asiaan tulee! Viisi minä omasta puolestani, mutta lasteni.»
»Pure huulees, nälkäsilmä!» tiuskaisi Annikka, »sinä pidät kaikkia ihmisiä varkaina, niin tottapa sinä olet itse sellainen.»
»Vastaatko puhees? — Mutta mitä varten sinä niitä velkakirjoja kätket?»
»Sun ei tule tutkia eikä mun tunnustaa! Kun ne siinä nyt ovat joka ikinen lappu, niin mitä sinä sitten vielä tahdot meiltä?» Annikka rupesi itkemään. Äiti ja miehet alkoivat suhdittaa, mutta Mikko jatkoi jutellen, että se on ollut aina tavallista, että tässä talossa on lennetty hänen silmillensä, mutta kyllä hän siitä vielä lopun tekee.
Ilmoitettiin, että Hautalaisen velkakirjat tekevät toista tuhatta markkaa, paitsi takauksia.
»Millähän sekin mies komeilee?» Sitä ei Mikko millään tavalla voinut hillitä itseään sanomasta.