Vähän ajan päästä Mikko oikaisi kömpelösti kätensä ja virkkoi:
»No sovitaan pois.»
»Sitähän minäkin! Onko sulla rahoja mukanasi, että antaisit minulle kymmenkunta markkaa, olis vähän tarpeita.»
»Lainaksiko?»
»Kuinka itseäsi paraiten huvittaa … sopiihan panna Jumalan maksun päälle.»
Mikko empi.
»Anna pois vaan! Sulla oli lurjun keinot mielessä, kun tänne tulit, eikä satakaan markkaa olisi sinulle liian paljon siitä, etten laita sinulle raippavitsoja.»
Ennenkuin Mikko lähti antoi hän kymmenen markkaa. Ovessa mennessään hän vielä, ainakin jo kymmenennen kerran nöyrällä, sovittavalla tavalla muistutti Kaleniukselle:
»No ollaan nyt sitten taas niinkuin ennenkin.»
Kalenius katsoi ikkunasta hänen jälkeensä, hykerteli käsiään ja nauroi mielihyvissään.