»Niin.» Emäntä katsoi ihmeissään, ikäänkuin kysyen, että mitä siinä nyt niin kovin kummaa oli.
»Ketä tohtorit ovat parantaneet?» päivitteli Mikko. »Tappoivat ne setävainajankin. Sinne nyt ei ainakaan pidä mennä. Saisihan tuossa nyt vielä elää tuo ukko meillä nuoremmilla neuvonantajana… Vai, mä vieläkin sanon, vai tohtorilla nyt itseänsä tapattamaan.»
Emäntä kuunteli ensin oudostellen, mutta sitten jo täydellisesti käsittäen vävyn kiihkeätä rakkauden osoitusta. Ja se vaikutti häneen ihan päinvastoin kuin Mikko oli tarkoittanut.
»Kaupunkiinpa lähdetäänkin huomenna», ajatteli muori itsekseen ja tunsi ukkonsa nyt olevan paljon likempänä sydäntään kuin äsken.
Mikko taas luuli, että hän oli sen ukon paikan valloittanut, ja lähti kamariin päin innokkaasti ja tolkussaan haastaen:
»Ei … kyllä ennen vaikka mitä koetetaan ja vaikka mistä apua haetaan kuin tohtorin pariin mennään.»
»Kipeänäkö täällä ollaan?» kyseli hän kun kamariin pääsi.
»Kipeänä ollaan.»
»Minä tässä muorille sanoin että: vai tohtorilla sitä nyt *tapattamaan* samoin kuin setävainajan tappoivat.»
»Tappoivat? Kuka tappoi?»