»Tohtori, mikä lie ollut.»
»Kuinka se sen tappoi?»
»Noo, Jumalako hänen ties. Mutta kohta kuoli, kun sai niitä voiteita.»
Vaari käännähti, veti pois peiton päältään ja voihkaisi:
»Niin … ajattelin vain, että sais tuota nyt edes koettaa, sittenpä senkin tietäisi. Eikähän se nyt mahtaisi niin kalliiksikaan tulla.»
»Kyllähän se *muutaman markan* aina maksaakin, mutta mitähän siitä, — pääasia on vain, että se menee turhaan. Sanoin tässä muorille, että saisittepa te nyt vielä olla ja elää meillä nuoremmilla neuvonantajana… Kylläpä sitä kuolemaan vastakin ehtii.»
Mikko katseli vaarin silmiin, että ymmärtäneekö äijä edes, kuinka hyvänä häntä pidetään. Sairas huokasi eikä puhunut mitään.
»Kuinka vanha te nyt olette?» kyseli vävypoika osaaottavasti.
»Jopahan sitä jo on ikää. Tuhat kahdeksansataa on vuosiluku.»
»Jopa. Kun niin vanhaksi lullaan, niin.»