Pöydästä nousi ensimmäisenä talon nuorempi poika, kaksitoistavuotias Antti, kävi ottamassa kivitaulun naulastaan ja rupesi siihen riipustelemaan. Isä sai tästä aihetta sanoa:
»Pane pois se taulu.» Ja äiti, joka näytti tätä muistutusta aavistaneen, jatkoi perään, ikäänkuin tehden asiaa sovinnollisemmaksi:
»Kuinka se Antti sen nyt taas ottikin siihen.»
»No niin kauan minä vain, kun te syötte», intti poika, aikoen kuitenkin heti seuraavan käskyn kuultuaan, panna taulun pois.
»Niin kauan», matki isä.
»Antakaa pojan opetella kirjoittamaan», virkkoi Matti.
»Mitähän hyötyä suliakin siitä opistasi on? Ei se ainakaan elätä?»
»Eipä taida tappaakaan.»
»Hm.»
Isä oli vähän aikaa vaiti.