»Mitä tässä rupeette riitelemään, ei tämä ole mikään markkinapaikka», jatkoi hän maltillisella, kiihkottomalla tavallaan.
Aivan niin, ajattelivat Stolt ja Kalenius ikäänkuin pelastuneina uhkaavasta vaarasta silmäillen nimismiestä nyt ystävällisesti; sillä tavallisissa oloissa olivat nimismiehen välit Stoltin ja Kaleniuksen kanssa huonot ja riitaiset. Ukot taas miettivät: noiden sudenruokain syy se oli, kuka käski ruveta haukkumaan, kuka jo! Se oli ensi hetken vaikutus. Mutta Grönberg jatkoi:
»Jos tahdotte minua kuulla, pitäjän miehet, niin älkää koskaan ottako ja puolustako kapakkaa pitäjäänne, ei julkista, ei salaista. Te itse tiedätte, että murhat ja tappelut tämän vuoden kuluessa, kun ei viinaa enää ole ollut niin helposti saatavissa, ovat silminnähtävästi vähentyneet, ja olot yöllisiin aikoihin tulleet rauhallisemmiksi. Minun tehtäväni on pitää täällä järjestystä, ja sitä miestä, joka uskaltaa ottaa kartanoonsa kapakan, pidän minä yleisen järjestyksen ja hyvien tapojen rikkojana. Ja sen te tiedätte kyllä, että jota minä pidän sellaisena, sen miehen elämästä on leikki kaukana niin kauan kuin ei hän tyydy olemaan ihmisten lailla.»
Kun Grönberg oli lopettanut, kuului yleistä hyväksymisen murinaa ja muutamat jo ilmaisivat äänekkäämminkin mielihyväänsä.
»No samaa minä olen sanonut.»
»Kas sillä lailla sitä reirumiehet puhuvat, mutta mitä nuo tuolla…»
»Kapakkaa ei oteta!»
»Kun viinaa tarvitaan, niin kyllä sitä kaupungistakin saadaan!»
»Siikalahden kitupiikinkö sitä sitten pitäisi kaikki sellaiset tulolähteet ja koijarin konstit itselleen saada?»
»Kaleniuksen herralle pitäisi nyt jo laittaa ruoti, ettei sen tarvitsisi aina rahan ja palkan edestä olla kaikkien juonia ajamassa.»