»Olis toinen paikka, niin ottaisin sun säärihis! ja…» kuiskutti muuan hammasta purren ja irvistellen Kaleniuksen edessä.
»Se nahka kyllä sen parkin tarvitsisi», hymyili vieressä seisova.
Kalenius ei ollut mikään hätäpoika. Hän nousi uhkaavana ja kysyi nimismieheen kääntyen:
»Kuinka täällä on oikeus nimismiehen läsnä ollessa tuolla tavalla uhkailla ihmisiä?»
»Pidä suus kiinni!» ärähti Grönberg hiljaa, mutta sen kuitenkin suureksi riemukseen jotkut kuulivat.
Hyvin jo näki minkälaiseksi päätös tulisi. Kirkkoherra, joka asiassa ei vielä ollut lausunut juuri mitään, olihan vaan antanut ukkojen kiistellä, otti hänkin lopuksi lausuakseen ajatuksensa; Ja hän kiitti kuntalaisia siitä, että olivat niinkin yksimielisiä kapakkaa vastustaessaan, ja toivoi, ettei äänestys tulisi kysymykseen. Ilman äänestystä päätös tehtiinkin ja vastalauseensa ilmoitti ainoastaan Stolt.
Sakariston ovi oksensi ulos miehet. Kirkkopihassa selitti Hautalainen isoäänisesti muutamassa ryhmässä miehille, miten koko tuo kapakan touhu oli lähtenyt Siikalahden Mikosta, joka halusi laillistuttaa viinakauppansa, kun ei salakapakoiminen enää oikein vedellyt. Mikko sattui siinä menemään ohitse. Ei vilaukseltakaan hän katsonut Hautalaiseen, mutta hampaat rauskuivat kuin suoloja purren. Toinen jatkoi juttuaan, välittämättä siitä, vaikka Mikko kuulikin. Kuulkoon! Kernaastihan Janne sen soi, oikeastaan hän sitä tarkoittikin.
Myrsky oli jo asettunut. Sakaristossa äsken näytti siltä, kuin ukot olisivat hetkeksi unhoittaneet sen tuskallisen, kamaloita aavistuksia herättävän tunnelman, joka heitä oli rasittanut jo pari viikkoa ja mikä äsken kirkossa, Kaikkivallan silmäin alla, suli nöyräksi, avuttoman rukoukseksi. Paino palasi nyt uudelleen sydämille. Kokouksessa riehahtaneet intohimot ja niiden synnyttämät kiihkon vireet pakenivat kasvoilta täällä ulkona kuin siivillä sivuen. Jälelle jäi miehiä, joiden otsilla häämöitti synkeän huolen mustanpuhuvat merkit ja silmät surullisina tuijottelivat kohti kylmää, harmaata, talvista taivaslakea. Puheluistakin miltei kokonaan katosivat rajuuden ilmeet, äänet sortuivat nöyriksi ja vaatimattomiksi. Sillä ilma oli todellakin hirveän kylmä ja lumikinokset paksut tämän aikaisiksi, jolloin tavallisissa oloissa maamies jo kylvi peltoonsa kevättoukojensa siemenet.
II.
Nimismies Grönberg oli ollut pitäjässä vasta toista vuotta. Mutta jäntevyydellä, pelkäämättömällä rohkeudella ja ennen kaikkea järkähtämättömällä rehellisyydellään oli hän saanut oloissa suuren muutoksen aikaan. Varkaudet, rosvoukset ja tappelut olivat käyneet jo harvinaisemmiksi entiseen verraten. Tämän huomion tehtyään järjestystä rakastavat ihmiset uskalsivat jo nostaa paitansa, ilmaista puhtaampia, siveellisempiä katsantotapojaan ja avustaa nimismiestä mikäli mahdollista, sillä luottamus esivallan voimaan alkoi elpyä.