Ella potkaisi saapaskohjaleella sängyn jalkapäähän ja virkahti:
»Entä olis se ollut, Ahlströmi, vähän sopivaa, kun ei se Eeva olisi ollut niin mieliteoillansa. Nyt ei tarvitsisi muuta kun paratiisissa mammuskella ja rusinoita ja fiikunoita popsia. Ja kun ei se ollut kuin omena, jonka se Eeva otti … sellaista muikeata raatoa! Olisi jättänyt ne puunoksille iankaikkiseksi.»
»Joo», sanoi kelloseppä partaansa nauraen, »ette tekään tarvitsisi tätä vanhaa repeteeriä korjuuttaa ja maksaa siitä minulle korkopalkkoja näin köyhänä aikana. Ei silloin kelloja tarvittaisi, kun ei olisi mitään työn kiirettä.»
»Nii-in. Paljonko meinaat ottaa siitä?»
»Noo, ruplan … ja mitä siinä nyt on työtäkin.»
»Pane s—noille!… ja jätä sitten koko kello siihen ihan niin kuin se nyt on, taikka…»
Saappaiden kojahtelemisista sängyn laitaan kuulosti, että Ella oli nousemisen puuhissa. Kelloseppä katsahti sinne vähän vauhkasti.
»Olkoon sitten, jos niin tahdotte. Mutta totta puhuen, yhden markan se maksaa, jos se korjataan.»
»Viisi kopekkaakin on liikaa tällaisena aikana», muistutti emäntä takan äärestä.
»Hääh?» kuului sängystä, missä Ella nyt istui, jalat roikkumassa alas, »mitä se ämmä? Pidä sinä suus kiinni, märkä rynsy!» Sitten kellosepälle: »Joo no, kyllähän se taito maksaa. Saamari, kun osais ihminen tehdä edes hameenlykkyjä ämmille, mutta kun ei taida muuta kuin tuota oikoista varsityötä, ja se on niin jumalattoman raskasta.»