»Katsos, kellomestari, kylänkeppiä», rupesi Ella kehumaan ja näyttelemään. »Ei niitä vaan sellaisia joka puussa kasvaa, se on niin kuin Jumalan luoma.»
Toinen ei katsonutkaan, rupesi kellonratasta harjatessa vain irvistelemään:
»Kaikista ne moukat komeilevat.»
Ella katseli nolona vuoroin keppiä, vuoroin Ahlströmiä.
»On sulla juutaksella suuta», sanoi, »jos mä viitsin, niin leivottelen tuolla selkäs niin pehmoiseksi että…»
Emäntä oli nyt kahvipuuhissaan ehtinyt niin pitkälle, että kaatoi sitä kuppeihin ja Ella siirtyi nauttivan näköisenä lähemmäksi istumaan.
»Tule, Ahlströmi, ottamaan kahvia. Peijakas, kun olisi viinatilkka sekaan… Kuule, kaada nyt emäntä tuolle Tiinallekin, tottapa sieltä pannusta tulee.»
Emäntä mutisi jotain itsekseen ja kaadettuaan ensin itselleen kupin ja vadin täyteen hyllykaapin kulmalle, hyypötteli pannun takanporoon.
»Kaada nyt, kaa!» kun ei emäntä totellut.
Ahlström istui juomaan hänkin.