»Kaataisko emäntä kupin tälle, jos tämä olis *talollisten tyttäriä*?» kysyi. Ella iski silmää pöydän yli, että kyllä hän ymmärtää, missä mennään.
»Sun ei tule tutkia, eikä mun tunnustaa!» kuului emännän puolelta.
»Ei minua tarvitse kahvitella», selitti Tiina hämillään siitä, että hänelle niin harvinaista kunniaa ajateltiinkaan.
»Mitä emäntä?» juuritti Ahlström.
Huonosilmäisen akan kasvoilta ei voinut juuri mitään mielenilmettä huomata. Ei hän mitään sanonutkaan. Jos tuon kanssa riitaan rupeaa, niin jättää pian kellon hajallisena pöydälle talonväen ihmeteltäväksi. Ahlström jatkoi:
»Kuulkaa, kaatakaa nyt se kuppi tuolle Tiinalle, minä maksan siitä viisi penniä.»
»Voi juutina kumminkin», ähkyi Tiina hämillään.
Nyt emäntä mutisi jotain, että saa sitä kyllä rahattakin, kun se siksi tulee, ja aikoi kaataa Tiinalle omaan tyhjään kuppiinsa.
»Ei», esti Ahlström, »teidän pitää ensinnä pestä kupit, näissä on poroja.»
Emäntä jo suuttui: