»Se tappaa minut, kun irti pääsee», valitti Ella.
Nimismies koetti lohduttaa, että hän kyllä pitää siitä huolen, ettei Vennu niin aivan heti irti pääsekään. Mutta se ei Ellaa paljoakaan rauhoittanut, sillä hän pelkäsi, ettei Vennun päälle voida sitovasti todistaa mitään, ja siksi hän Jumalan nimessä rukoili, ettei nimismies antaisi ilmi sitä, että hän on tunnustanut. Ella oli suuressa sieluntuskassa, valitti ja vaikeroitsi sitäkin, että oli sellainen raukka, kun ilmoitti. —
Illalla kokoutui ihmisiä kautta pitäjän vanginkulettajan luo vankeja katsomaan, sillä kaikki Ellan ilmoittamat miehet oli tuotu sinne, paitsi Vennun toista renkiä, joka jo pari viikkoa takaperin oli paikkakunnalta kadonnut, sekä noita toisesta pitäjästä olleita varkaita, joiden kiinnipanosta oli sen pitäjän nimismiehelle erityinen ilmoitus lähetetty.
Tutut olivat vanhan tavan mukaan tuoneet vangeille viinaa. Toiset olivat jo päissään, kun nimismies viimeistä tuoden saapui taloon. Siellä oli kansaa tungokseen asti ja suuri melu. Vangit, ja etupäässä Vennu, olivat saaneet takaisin luontonsa, kun ensi hämmästys oli ohitse.
Meteli lakkasi, kun nimismies astui tupaan. Mutta kun vanginkulettaja alkoi lukita jalkarautoja viimeksi tuodun nilkkoihin, alkoi Vennu kirota. Hän tahtoi vielä kerran näyttää olevansa mies, joka ei pelkää. Toiset yhtyivät samaan melskeeseen, sekä sitä säestämään tervehtimään tulleet tuttavat.
»Hiljaa!»
Se räjähti varmasti samalla kuin jalka paukahti lattiaan.
»Ei yhden miehen käskyllä!» huusi Vennu, ja hampaitten takaa kuului toisten kirouksia. Joutilaat katsojat vetäytyivät peloissaan ovipuoleen.
Mutta nyt näki Grönbergin hehkuvista poskista, että hän oli suuttunut, kun hän astui Vennun ääreen ja antoi hänelle vasten leukoja puustin julmalla nyrkillään. Vennu hoipertui penkkiä vasten, ja naamasta alkoi vuotaa veri. Vennu kirosi ja sanoi, että vaikka paikalle tappaisit, niin sittenkään ei hän itke, ja että kun hänen kätensä olisivat vapaat, niin saataisiin koettaa…
»Mutta vielä ne kerran ovat vapaat!» Toiset murisivat ja helistelivät kahleitansa.