"Käskee juottaa suuria joukkoja! Siinä on kyllä kun ryypyn antaa parhaille tuttavillensa", arveli emäntä.
"Kyllä tämä viina ainakin kestää", kerskui Hessa ja Littu sanoi samaa, mutta emäntä vakuutti asiassa varmana:
"Kyllähän Hessan voi kestää likelle tulevaa joulua, mutta Litulla on tuskin pisaraakaan enää viikon kuluttua. Pojille menee ja yrkämiehille, vaikka paljonkin olis."
Mutta Ellun 11-vuotisessa mielessä liikkui kateellisia tunteita, kun muut saivat pulloja ominaan talteensa viedä, eikä hän yhtään. Toiskan Rikulle oli hän kuullut puolituoppia annetun. Pienempikin oli Riku, ja nuorempi, ainakin kuutta viikkoa… Mutta se onnellinen olikin ainoa poika kotonaan. Ellu tunsi, että itku pakkasi. Kovin teki mieli mennä isältä pyytämään, mutta ei uskaltanut … olisivat kohta perässä olleet toisetkin, Ville ja Hemmu … eikä annettu olisi kuitenkaan yhdellekään, jos kaikki olisivat pyytäneet. Mutta kun isä otti vihdoin matkavakan avaimet ja rupesi lukkoa auki yrittämään, niin Ellunkin mieli kääntyi sinne päin. Jaskan sydän rupesi takuttamaan taajemmin, kun mäkivöitä muisti. Vihdoin juonikas lukko aukeni, ja isä heitti ensimäisenä nastoitetut mäkivyöt ja kiiltävän setolkan Jaskan eteen.
"Tuos' on", isä huolimattomasti, noin vain sivumennen sanoi, ikäänkuin tuollaisten kalujen osto olisi hänen mielestänsä ollut vain jokapäiväinen asia.
Jaska otti hitaasti hevospuetit käteensä, tahtoen hänkin näyttää pitävänsä asiaa jokapäiväisenä, mutta huulet vääntyivät itsepintaisesti mielihyvää ilmaisevaan nauruun. Muiden ihmettely oli julkisempaa.
"Komeat", sanoi Hessa kylliksi katseltuaan.
"Niin kovin", todisti Littu.
"Liiaksikin komeat meikäläisille", lisäsi emäntä.
"Onpa kyllä", tunnusti isäntä, piippuaan kaivaen, "mutta kun ne nyt muutkin niitä laittavat sellaisia, niin ajattelin, että saapa tuota nyt meidänkin pojalla olla, öhö … öhöm…"