»Matti! … mihin se joutui? … jätän sinut!»
»Jätä vaan», tuumi Matti lutissa.
»Hyi, kun on kylmä», hytisi Liisa sängyssä ja tuntui olevan mielihyvissään jostain. Viinapulloaan sovitteli Matti nurkkaan aprikoiden, tarjoaisiko Liisalle lämmitysryypyn.
»Ota, lämpenet», sanoi ja tarjosi.
»Matti!» kuului Iikan äkäinen ääni.
»Ei se lämmitä yhtään», intti Liisa, mutta maistoi kuitenkin.
Lutin seinään heitettiin puukalikalla ja Iikka ärhenteli ulkona äkeällä äänellä.
»Kyllä se lämmittää», myhäili Matti, löi tulpan kiini ja muisti vilaukselta Marttaa. Liisa tuntui tällä hetkellä kuitenkin niin puoleensa vetävälle, somalle ja omalle, että rakkaus Marttaan aivan taistelematta näytti kalpenevan ja laihtuvan.
Iikan laulu etääntymistään etääntyi, sillä katkonaisia ääniä siitä enää vaan kuului.
»Iikka se laulelee», virkkoi Matti, sammutti lampun ja siunasi.