Nuorten miesten joukossa vallitsi reipas mieliala. Kaunis talvinen ilma ja hyvä rekikeli antoivat mielialalle luonnollisen taustan. Tie joka kulki läpi nuorta koivikkoa kasvavan mäen, oli uurtautunut syvälle kinosten sisään kuin kaukaloon. Muuan joulukuulla harvinainen auringon säde loisteli puitten välistä saaden aikaan kevättä muistuttavan värityksen. Kulkusten helinä synnytti hauskan kaiun. Jänesten ja kärppäin jälkiä näkyi runsaasti puhtaalla lumella. Muutamia yksinäisiä suksenlatuja johti tieltä viidakon sisään herättäen salaperäisen, lumoavan halun seurata niitä aina sinne missä jänö rauhoitettuna teutaroi ja herkutellen halvan atriansa haavan kylestä nakertelee ja lunta särpimekseen haukkaa. Siellä piiloutuisi tuuhean kuusen suojaan ilman pyssyä ja nauttien katseleisi Suomen metsien uskollisen jänön paratiisi-elämää. Kun olisi kyllikseen katsellut kerrakseen, hiipisi takaisin suksilleen, veisi ihmisten ilmoille viestin erämaan rauhasta ja itselleen muiston, joka vetäisi tänne taas uudestaan, kun luonnon paratiisillinen, rauhoittava voima sydämestä alkaisi haihtua…
Nuoret miehet istuivat hymyhuulin puukuormillaan ja nauttivat. Ajatus oli aivan kuin seisahtunut, tunnelmat vaan elivät ja määräsivät mielialat. Taasen kun tie johti lakealle suolle, missä vaivaismäntyjä harvakseen kohosi kinoksista, hellittivät tunnelmat. Matti alotti melkein samasta mihin äsken oli pysähdytty.
»Mutta onko nuorisoseurakin jokin aate?» kysyi hän.
»Sama aate se on kuin sunkin aattees!» riennätti taas Iikka hyväntuulisena vastaamaan.
Vilhelmi koki panna parastaan selittääkseen:
»Se on sellainen aate, jonka tarkoituksena on saada nuoriso innostumaan itsensä kasvattamiseen, tekemään itsestään tietävämpiä, taitavampia ja parempia ihmisiä kuin luonnostamme olemme. Sitte sen tarkoituksena on tehdä se sillä pohjalla, että ihmisten keskinäisessä elämässä ruvettaisiin noudattamaan tasa-arvoisuuden periaatetta, että meistä tulisi veljiä…»
Iikka sai kiini samasta, vallattomasta tunnelmasta, joka äsken pysähtyi keskellä metsää. Iloisesti huusi hän Matille:
»Että sinusta ja Vilhelmistä tulisi veljeksiä ja kanssaperillisiä.»
Matti, joka oli sovinnollisen mielialan vallassa, pelkäsi Vilhelmin suuttuvan ja suhdittaen nuhteli:
»Iikka!»