Kuin tulissaan kohottaa Matti päänsä ja silmiin ilmestyy eloa. Katsellen ympärilleen joka taholle, saa väsähtänyt katse yhä reippaamman, iloisemman sävyn ja hän aikoo jo huutoon vastata, kun sama leikki uusiutuu.
»Mattu-u!-ihi-hi-haa!»
»Martta!»
Matti alkaa nopeasti käydä sinne mistä ääni kuuluu. Mäenrinteessä on tiheätä viidakkoa. Kun sinne tulee, kuulee uudelleen saman naurun ja nopeasti juoksevan ihmisen jalan synnyttämää rausketta. Rattoisa kilpajuoksu alkaa. Pienet piipittäjät pyrähtelevät puissa, ajavat kärpäset keräyvät miehissä mukaan. Matti huutelee Martan nimeä hillitysti, ettei kauas kuuluisi.
Ja Martta nauraa.
Vihdoin tapaavat he toisensa, kumpikin hioten ja uupumuksesta huohottaen.
»Mitä sinä täällä teet?» Matti utelee, kun istuivat sammalpäiselle kivelle puhkuen ja nauraen.
»Juoksen.»
»Sitä vartenko olet tullutkin?»
»Mutta!»