»Tuliko niitä leikkuuväkeä lupaan?» kysyi kun keksi Matin. Tämä kertoi saaneensa muutamia akkoja, mutta miehet olivat mikä missäkin kiini töissään. Ainoastaan vanha Törrönen lupasi.
»Olisi saattanut pois jäädä sekin.» Raitala oli tupaan tullessaan näyttänyt jurolta, nyt muuttui pahantuuliseksi.
»Sekin Lintuneva, koko suven päivätyöt on tekemättä. Mitä sanoi?»
Matin valtasi houkutteleva halu kertoa koko talon väelle miten hauskalla tuulella tapasi Lintunevan. Ja saadakseen asian oikein mieltäkiinnittäväksi rupesi luottelemaan, aluksi vähä, mutta sitte yhä enempi ja paksummin. Kaikki olivat olleet päissään, eukkokin, oli tanssittu, laulettu, käsketty kylvää niin paljo kuin tietää jaksavansa leikata…
»Valehteletko sinä?» kysyi isäntä tuiman näköisenä.
Mitä hänelle siitä olisi hyötyä, sanoo Matti. Raitalan kasvoille nousi suuttumuksen tummempi väri. Pani takin päällensä ja lähti. Isännän mentyä Iikka kuiskasi Matin korvaan:
»Ei kaikkea pitäisi kertoa!»
»Miksi ei? Totta minä puhuin.»
Ja sitte hän mielessään aprikoitsi, oliko liiotellut. Eikä siinä muuta sellaista keksinyt kuin sanan siellä, toisen täällä, mutta pääasia oli oikea. Hän luuli niiden ainakin olleen juovuksissa, akankin, ja Lintuneva hyppeli itse kuin hullu.
»Kun kerran totta puhuu», uudisti hän aprikoituaan.