»Olen.»
»Mutta mene nyt kuitenkin kun käsken. Ja katso sinäkin, patruunan ajopoika, hevostasi. Renkien pitää aina muistaa hevosia!»
Emäntä oli jo huomannut että hänen miehensä oli päissään hyvällä alulla ja kiirehti mutinalla suhdittamaan. Matti oli jo lähtenyt liikkeelle ennen kuin isännän käsky oli loppunutkaan ja Eero seurasi hymyillen jälessä.
»Antakaa vaan hevosille ruokaa. Ottakaa heiniä patruunankin hevoselle.»
Ja sitte hän kuiskasi emännälle, että pitäisi vielä saada kuumaa vettä.
»Ei siinä ole enää kuumaa vettä ja valkeakin on kaikki.»
»Puita on sola täynnä.»
»Soo-ola täynnä!» matki emäntä ääni jo muuttuneena. »Panen pahat päähäni, niin en minä teille enää mitään vettä laita. Pitääkö aina kohta juoda kun vähä maistaa?»
»Tuota … aina sinä… Katsos, jos nyt pari lasia ottaa patruuna
Tossavaisen kanssa…»
Mutta emäntä ei enää joutanut odottaa jatkoa, vaan keskeytti:
»Liisa on navetassa ja Tilta ylhäällä, — eivät sieltäkään näy vieraat osaavan lähteä ilman ajamatta, enempää kuin muutkaan näkyvät ymmärtävän. Minä en vesikokiksi kaksikertoihin rupea, juopoille. Juokaa viinaa!»