Isäntä yritti hillitä, mutta havaitsi pian, että sellainen keskustelu, jota huoletta saattaisi antaa vieraitten kuulla, oli nyt lopussa. Salaperäisesti sihisten hampaitten takaa poistui hän kamariin. Aivan kuin ei olisi mitään erityistä tapahtunut, jatkoi emäntä lukemistaan.
XVIII.
Tallia valaisi himmeä lamppu. Matti vihelteli nojaten seinään ja tuijotellen kattoon. Toisinaan muuttui vihellys kimakan kirkuvaksi, toisinaan uupuen aivan kuin Matti olisi muun ajattelemisen vuoksi unohtanut puhaltaa. Hevosilla, joita oli neljä, ei ollut mitään syötävätä. Muutamat niistä katselivat Mattia odottaen. Harmaa oli heittänyt silppuastiansa pilttuun lattiaan kumolleen. Mustan loimi oli irtautunut vyöstä ja makasi lannassa. Eero kuului ulkona vihertelevän hevoselleen ja taputtelevan sitä. Vilhelmin vierasten hevonen kuopi maata ja pärskyi. Matti yhä liikkumatta istui ja vihelteli, kun Eero tuli talliin.
»Lähdetkö kylään, viinan hakuun?» kysyi Matti.
»Viinan hakuun», nauroi toinen, osoittaen ymmärtävänsä mistä on kysymys. »Etpä ole vielä antanut hevosille ruokaakaan.»
»Enkä annakaan! Antakoon itse ne, jotka juovatkin.»
»Taitavat olla tässä talossa vähän…»
»Ovat ne paljonkin…» Ja Matti alkoi purkaa. Eero vaikeni ikäänkuin kunnioittaen myrskyn edessä. Kysyi vihdoin hiljaa:
»Missä Iikka on?»
»Missä lie… Ei Iikka milloinkaan ole pyhinä kotona. Hullu oliskin.»
Synkästi tuijotellen astui hän ulos tallista.