»Se musta, se on poikaa!»
Taputeltiin mustaa.
»Sellaista hevosta ei ole toista.»
»Eikä sitä olekaan!»
»Mutta kenenkä on tuo hevonen?» kysyi joku nyt, kun huomasivat äsken murroksesta väännetyn hevosen tien sivussa. Arveltiin, että se on joko vahtien tai ovat nämä saaneet sen pojilta. Päätettiin ottaa sekin mukaan ja vähentää kuormia, joissa muutamissa oli viisikin miestä.
»Mutta Viitakylän vahdit, ne olivat housuissa ne», rupesi Iikan Antti kehumaan. »Minä sain olkapäähäni sellaisen mällin, että lempo soikoon, jos ei vain ole tilaltaan.»
Niin kehuivat useat muutkin saaneensa. Esan musta se oli sielläkin ihmeitä tehnyt.
»Mutta tuo on hyvä keino, kun on nuo viikatteet!» rupesi muudan kehumaan. »Ei siihen ole poppa tulla hevosen päähän. Viitakyläläisetkin koreasti päästivät viikatekuormat ensin ohi, mutta perimmäisiä heti rupesivat ahdistelemaan.»
»Hyvät ne ovat, ei sitä pitäisi koskaan lähteä ajolle ilman niitä. Kun ei vain ole oikein päällekäypäinen hevonen, niin kiinni ne ottavat.»
»No ei tällaista joukkoa, kyllä siihen on ihmisen kamala tulla.»