»No? kuka se on joka huutaa?»
»Tule tänne, saat mun kankeni.» Valee meni sinne päin ja löysi Nymannin vaikeroimassa pellon pientarella.
»Voi … kuule…! Katso kun on kenkä hieronut jalkaani! Panin kuivetut kengät, ja ne hieroivat… Kuule, saat ottaa tämän mun kankeni. Katso, se on hyvä, tuoretta pihlajaa. Mulla on vielä kaksi kotona. Kuule, mun täytyy käydä muuttamassa kengät, minä otan sieltä uuden.»
»No, no, kyllä tämä hyvä on!» Valee jo kiirehti aseineen pois.
»Kyllä minä tulen kohta, kuule…! minä juoksen.»
Metsästä kuuluva meteli läheni yhä. Päivä alkoi jo hiukan sarastaa, niin että näköpiiri, joka kuun kadottua taivaslaelta oli kovin supistunut, alkoi taas laajeta. Miesjoukko oli asettunut veräjän eteen kujaan tien täydeltä. Poikittain tien yli, toiselta aidalta toiselle, oli nostettu paksu hirsi. Hiljaa ja asemillaan eivät miehet kuitenkaan seisoneet, vaan levottomina tungoksessa edes takaisin seuloivat. Jotkut yrittivät joukon etupäähän äänekkäästi pelottomuudestaan kerskaten, toiset taas salamyhkään, mikä minkin tekosyyn varjolla, peräjoukkoon pyrkivät, mutta niitä ei ollut aivan monta.
Jo kopistivat Hautalan Janne, Mäkilahden Matti ja moni muu tuhat piipuistaan ja pistivät ne taskuihinsa. Vakava, jonkinlaista harvinaisempaa tunteellisuutta ilmaiseva katse teroittui metsästä kuuluvaa meteliä kohti. Miehiä seisoi jo koottujen kiviläjäinkin ääressä pelloilla.
»Peräytykää vähän harvemmalle!» kuului Hautalan Jannen ääni. »Tässä ollaan niin tiheässä, että on toinen toisensa tiellä. Niin, ja jos ne rupeavat tulemaan tänne aitain yli eikä veräjästä, niin antaa niiden tulla pelloille asti. Älkää menkö aidan yli lyömään, ei siitä sovi lyödä kunnollisesti ja siinä ne voivat hyvin helposti pistää puukolla.»
Neuvo hyväksyttiin jotenkin yksimielisesti, vaikka kyllä kuului vastaväitteitäkin. Naisia näkyi etäämmällä, kartanojen ja rakennusten luona parvittain seisoskelemassa.
Ensimmäiset hevoset ryntäsivät ulos metsästä. Korvenloukkolaisten taaja parvi älähti kuin yhdestä suusta kamalan älähdyksen, joka kohta, kuin väsyneenä väreillen haipui odotellen synkkään hiljaisuuteen. Sitä vastoin tulijat mitä kirjavimmalla tavalla rääkyivät ja melskasivat, kunnes yhtäkkiä pidättyivät kappaleen matkan päähän veräjästä. Miehet siellä kokoutuivat rattailtaan yhteen parveen, arvattavasti neuvottelemaan rynnäkkösuunnitelmasta. Korvenloukkolaiset sillä aikaa seisoivat hiljaa odotellen. Muutamia kerskailevia haukkumasanoja vaihdettiin kahden puolen.