»Mitä minä höpisen! Kyllä näet pian kuka höpisee. Saviojan Ville panee sun talottomaksi, on pannut reverssis hakemukseen. Vai höpäjän! Noo, parempihan se niin olis, mutta pian täs on vasaramarkkinat … ja jos vielä pitää tästä vanhana kodistaan lähteä.» Muori itki. »Mutta minä en lähde, mulla on syytinki ja minä olen sen kunnialla ansainnut, vaikka…»
»Kunnialla?… Sinä saatana! Paljonko pikiöljyä meni, ennen kuin sait isän hengiltä?» Esa hymyili kurillisesti ja tirkisteli muoria, joka ei ollut kuulevinansa.
»Vaikka mustalainen talon ottais, niin kyllä kaikilta hylätyn lesken syytinki aina paikkansa pitää, pitää jo.»
»Niin, mutta sellainen syytinkiläinen kuin sinä, on hornan elätettävä. Jos et olisi äitini…» Esa nauroi kamalasti ja väänsi päätänsä, »niin olisin sinulle jo aikaa antanut pikiöljyryypyn. Minä kunnioitan isääni ja äitiäni, että menestyisin ja… Paljonko siihen menee, että saa miehen kuolemaan…? Ämmälle kai piisaa puolta vähemmän, vai, häh?»
Muorilla oli tapana, että kun Esa rupesi puhumaan näistä asioista, hän tekeytyi kuuroksi, kuurommaksi kuin muuten olikaan. Kun ei mitään kuule, ei ole pakko vastatakaan.
»Olis tuota nyt suonut, että oma poika olis voinut talon pitää, mutta ei tässä jaksa eikä voi aina olla vetämässä, kun siitäkin tuli tuollainen repale.»
Esa uskoi, että äitimuorin juttu hakemukseen pannusta velkakirjasta oli kokonaan valhe, sillä muori usein piti tapanaan sellaisilla pelotella Esaa aisoihinsa.
»Onko sulia yhtään viinaa?» kysyi poika, tullen likemmäksi äitiään.
»Mistä tuli köyhälle nisukeitto.»
»Oletpa sinä saanut hyvän ryypyn.»