»Ka, hyvä veli, määnhän mie, peästähän, laskekaa!» huusi ryssä itku kurkussa.
»Kuka sinua pitää, mää niin pitkälle kuin tie piisaa!» huusi Vennu ja työnsi ryssän kumoon. Tämä riensi ylös.
»Voi hyvä ristiveli, pyhä veli, minä oon niin köyhä että…»
»No jokos se Ontro nyt…? Voitoiltasiko erkanet?» Koipi-Siukku läheni häntä juuri, kun tämä pani laukkua vapisten selkäänsä.
»Ka, sie pyhä velih, mahat uskoo, kun kaikki pelattih … ihan…»
»Älä usko, Siukku, älä laske, pelataan sen huivia», sanoi Ella, joka selällään loikoi kamarin sohvassa.
Samassa tuli muori kamariin nuuskatoosa kädessä. Esa oli vaipunut ryömälleen kättensä päälle ja näytti nukkuvan. Vennu lähti ulos kamarista, vaihdettuaan Siukun kanssa merkitsevän silmäyksen.
»Niin, no, mitä sun laukussasi on?» sanoi Siukku, »onhan siellä jotakin pelattavaksi kelvollista». Hän nauroi ja tahtoi, että asia piti ymmärtää enemmän leikilliseltä kuin todelliselta kannalta. Karjalainen rupesi uudestaan pyytämään ja rukoilemaan. Ellasta tuo oli niin hauskaa ja virkistävää, että hän nousi ylös ja kävi myöskin Ontroa kiusaamaan.
»Mitä ne Ontrolta…? Ota nuuskaa pyhä veli», virkkoi muori.
»Aa muori…»