»Ei ikänä!» huusi Kuivasen Ella.
»Niin … no; mitäs siihen tehdä. Vieköön!…»
»Älä saakeli. Jopa sinä häpäisisit koko meidän joukon, kun sellaisen käkryn antaisit ottaa vain ilman vastaan sanomatta…»
Näki, että puhe koski hyvin kipeästi Esaan, sillä hän oli taas alkanut synkkämielisen näköisenä tirkistellä pitkin nenänvartta.
»Pelota se, tuommoinen käprykkä! Jos minä olisin sun tilassas, niin…» Vennu tirkisteli, salamielinen mutta Esalle kylläkin ymmärrettävä ilme silmissä Esaa, kun tuota saneli.
»Meidän miehet eivät ikänä anna volia sellaisille, ei vaikka!» Vennu iski suuren nyrkkinsä pöytään.
Ikään kuin kauan mietitty masentava ajatus, joka Esaa oli taas alkanut painaa, olisi mennyt rikki tuosta räjäyksestä ja sitten kirvonnut ilmoille, Esa kavahti pystyyn ja virkahti:
»Tuletko takaamaan minua?»
Vennu ei ollut tuota odottanut.
»Häh?»