»Menkäähän istumaan», käski muori vihdoin, ollen vielä selin vieraisiin, niistäen samalla nenäänsä ja pyyhki kätensä mustapohjaiseen, siniviiruiseen hameeseen.
Nimismies oli nyt saanut vauhtia.
»Niin, tota», alkoi hän selittää. Heillä oli »ulosmitattava» Saviojan Villen saatavasta, jollei isännällä olisi rahassa maksaa velkaa. Puhuessaan oli Lindblom siirtynyt pöydän luo ja otti salkustaan esiin papereita. Muori seisoi keskilattialla kädet ristissä esiliinan alla ja tarkasteli tuikeasti nimismiestä, sekä toisinaan Esaa, joka äänetönnä, jalka heitettynä ristiin toisen päälle, tirkisteli penkinloukkoon.
»Luuleeko Saviojan Ville nyt sillä taivaaseen pääsevänsä?» kysäisi muori yhtäkkiä.
»Häh?»
»Niin minä vain sanon että…» uudisti muori.
Lindblom käski muorin pitää suunsa kiinni.
»Mitä varten? Minä puhun, minä, ja minä tahdon puhua. Minä olen ollut emäntänä…»
»Suu kiinni!» ärjäisi nimismies.
Esan katse kohosi penkin loukosta.