Kaksi miestä ilmestyi pimeässä ovelle. Oltiin vanhoja tuttuja. Syntyi lyhyt keskustelu. Miehet kertoivat heillä olevan säkillisen tavaroita, vaatteita ym., jotka pitäisi hetkeksi saada suojaan syrjäisten silmältä. Vennu kysyi, mistä ne ovat. Kuuluivat olevan Vaasan markkinoilta. Vieläpä tiesivät miehet, että heitä epäillään. Mutta kun saisivat tavarat kätköön, niin he lennättäisivät hevosella Tamperetta kohti. Vennu tutki tarkkaan, mitä teitä olivat tulleet, oliko kukaan heitä nähnyt *täällä* kulussa. Miehet vakuuttivat tänä yönä ajaneensa neljä peninkulmaa eikä heidän täällä olostaan ollut kellään mitään aavistusta.
Mutta sittenkin näytti Vennu vastahakoiselta. Liekö nuo tavarat edes minkään arvoisia? Sanoi »hyvänluontoisuutensa» vuoksi joutuneensa jo hiukan epäluulojen alaiseksi, eikä haluavansa enää koko puuhiin ryhtyä. Käski viedä muualle. Tuo puhe tuntui vakavalta ja päättävältä, niin että miehille tuli hätä käteen, rupesivat yksin suin tavaroita kehumaan.
»Ja hyvän *osan* saat», sanoivat.
»Mitähän näistä sitten saa.»
Vennu suostui vihdoin. Tavarat vietiin ylikertaan, missä kaikenlaista rojua syrjään työntämällä saatiin käsiin välikokin lattiassa oleva luukku, josta tavarat työnnettiin sisään. Miehet olisivat luukun peittäneet, mutta Vennu esti, luvaten itse sen tehdä. Alas tultaessa olisivat miehet mielellään tulleet lämmittelemään, mutta sitä ei Vennu suvainnut, vaan vaati heidän heti lähtemään matkaansa. Miehet suostuivat ja lupasivat lähtiessään, että he ehkä parin kuukauden perästä ilmestyvät uudelleen näille maille.
Vennu sulki oven, kaahi uudelleen ylikertaan. Löysi sieltä kynttilänpätkän eräästä seinäkomerosta, sai siihen tulta ja meni uudestaan kätköpaikan luo. Hänen teki nähtävästi mielensä ruveta tarkastelemaan äsken tuodun säkin sisältöä, mutta epäilemättä Siukun vuoksi, jonka tiesi odottavan alhaalla, jätti sen toistaiseksi. Kätkö näytti sisältävän kaikenlaisia myttyjä ja kääröjä. Hän peitti aukon, ajoi sen päälle kaikenlaista kamaa ja lähti poispäin. Juuri kun hän oli sammuttamaisillaan kynttilän, teroittui hänen silmänsä tarkastelemaan lattialla muun roskan seassa erästä hevoslannan kokkaretta. Otti sen ja pisti taskuunsa, tarkastellen vielä näkyisikö muita sellaisia. Omituinen tarkastelu ja huomio, jonka hän pani tuohon lantakokkareeseen, saattoi melkein uskomaan sitä juttua, joka hiljaisena kuiskeena liikkui pitäjällä, että muuan varastettu hevonen olisi ollut viikon kätkössä Karin Vennun ylisellä.
Vennu sammutti kynttilän, pisti sen takaisin sinne, mistä oli ottanutkin ja palasi takaisin kamariin. Koipi-Siukku jo kuorsasi siellä istuvillaan ja Vennu kirosi tuon huomattuaan, sekä tyrkkäsi häntä kylkeen. Siukku heräsi.
»Hoh, kun mä olin nukkua. Ketä siellä nyt oli?»
»Mitä se sinulle kuuluu?» kysyi Vennu ylpeän terävästi.
»No ei kuulukaan.»