»Mitäs se Esa sitä Jassua nakkelee?» Jassun kieli, vaikka selvänä ollessa kyllä täysikuntoinen, ei tahtonut taipua mitään sanomaan. Kun yritykset raukesivat tyhjään, rupesi hän lallattamaan. Käytiin kamariin ja Vennu hankki tulta kynttilään.
»Onko sulia viinaa?» kysyi Esa.
»On sitä aina ryypyn verta.»
»Hyvä On. Tämä Jassu tarvitsee ryypyn, se pelkää pakanan lailla, kun me oomme varastaneet hevosen ja kärryt tuolta Taipaleen takaa. Anna sille ryyppy, että se sais parempaa kurssia. Kuinka sä, vietävän jänishousu pelkäät, kun saat olla Karhun Esan kärryillä, häh?» Esa puristeli Sakarin Jassua.
»Anna mun olla», pyysi Jassu nähtävästi puolileikillä. »Katso, kun mulla on jo paljas pää ja tällainen parta ja sitten minä oon suutarimestari ja kerran ajoin pirun pois kirkosta… Ja sinä oot vain Karhun Esa.»
Esa ja Vennu nauroivat.
»Hyppele ryssää, Jassu», käski Esa.
»Anna nyt Jassun olla.»
»Hyppele ryssää Jassu, koettele koipias!»
»Sano suutarimestari, niin hyppelen kyllä… Mutta ryyppy ensin.»