»Kyllä se on luja mies, se Karin isäntä, mutta sinä olet vikkelämpi.»
»Niinkö meinaat, vikkelämpikö vain?»
»Luonto sulia on pahempi.»
Ikään kuin tyynesti nauttien sisällisestä tunteesta, jonka tuo tunnustus Esalle tuotti, veti hän kirkkaan puukon tupestaan, kohotti sen ja virkkoi hammasta purren hiljaisesti hönisten:
»Kun tuolla sais…»
Kaapo ymmärsi. Tunne ikään kuin tarttui häneen ja pani virkahtamaan:
»Sepä!»
Esa laski puukonterän vasten Kaapon paljasta rintaa.
»Esa, älä nyt!»
Esaa nauratti pojan pelko.