»Mennään vain, mutta pannaan aluksi vähäksi aikaa makuulle.» Lompilla oli niin uni, ettei hän tahtonut voida enää silmiään auki pitää.
»Kuka nyt maata viitsii! Makaa haudassa, siellä on parempaa aikaa.»
Lomppikin innostui vihdoin. Esa meni tupaan, ajoi Matin asettamaan hevosta. Muori ei tohtinut Esalta mitään kysyä. Hän meni pihalle ja koetti Matin kanssa arvailla mihin siinä nyt lähdetään. Mutta mistäpä sitä Mattikaan tiesi. Muori huokaili ja valitteli, että mikä tässä tulee eteen, kun ei tuo enää kokottelekaan työhön… Ja kun se ryöstöhuutokauppakin nyt ainakin tulee ensi maanantaina, niin sitten se ainakin kaikki rentoon heittää.
Äiti jo ratkesi itkemään ja valitti, että kerjuu tässä on edessä ennen pitkää. Kun nuo hyväkkäät kanssa nyt juuri rupesivat hakemukseen panemaan, ikään kuin eivät tuollaisten saatavain perille pääsisi. Olisi edes akan ottanut, niin siitä ehkä vähän asettuisi ja sitten talonsa pitäisi ja minäkin olisin tässä jollakin kurin mennyt vanhat päiväni…
Muori heltyi yhä, läheni hevosta, joka yht'aikaa hänen kanssaan oli vanhentunut. Ruunan kyljet olivat laihat, selkä notkossa ja silmät loistottomat ja himmeät.
»Ruuna-parka», virkkoi muori ja taputteli hevosta kyljille, kyynelten juostessa omista silmistä.
»Sanoiko se Hautalainen todella, että hän vie Esan käräjiin siitä hevosenajosta?»
»Uhkailivathan ne molemmatkin ja kiukussa olivat vahvasti.»
»Kaikista sitä nyt käräjiinkin viedään. Ennen vanhaan, kun minä olin nuori», alkoi muori kertoa miten pojat silloin olivat vallattomia, eikä niistä sellaisista käräjiin menty.
Porstuasta kuului poikain askelia ja ääniä. Muori säpsähti, vetäysi nurkan taakse piiloon. Hädissään sysäsi seinään sormensa, jonka ympärillä oli tukko. Haava rupesi kipristelemään ja tuskallisen näköisenä alkoi muori viihdytellen heiluttaa kipeätä kättänsä. Yritti sen ohessa kuunnella puheita pihalta.