»Tämä poika ei varasta, mutta oon minä vähän vaarallinen mies pimeällä aikaa, mä tahdon ottaa itse», toimitteli poika toimessaan ja miehiä nauratti oikein vatsan täysin.
»Tiedätkös…! isäs tupen krapa…! äitis pirttiviinan juoja! tunkion pönkä! kun varastit mun äidiltäni mennyt vuonna, kun lehmä kantoo, kengän paulat! Tiedätkös!…» Kaapo riehui kalajokisen kanssa tukkaansa repien. Tuo satakertaa nähty kerjäläispoikaleikki kävi Kaapolta paremmin kuin muilta ja siksipä se miehiä niin hassusti huvittikin.
Isäntä oli tällä välin pukenut päällensä. Kun pojan temput olivat loppuneet, siirryttiin kamariin, Kaapo muiden mukana. Isäntä otti pullon kaapista ja tarjosi aamuryypyt. Istuttiin, ryypättiin, pakinoitiin ja kiusattiin Kaapo laulamaan kaiken maailman renkutukset, jotka väliin innostuttivat niin, että muutkin yhtyivät mukaan. Väsyttämään tämäkin vihdoin rupesi ja Vennu veti kortit esiin. Pöytä oli niin täynnä kaikenlaista kädestä heitettyä, ruokatavaraa, vaatteita ym. että otettiin tuoli, jonka päällä nyt ruvettiin korttia lyömään.
»Saanko minä olla piruna?» kysyi Kaapo.
»Sinä olet huono piru», sanoi Siukku.
»Aina kuitenkin sinua parempi.»
Kaapo asettui hyöriskelemään pelaajain ympärillä eikä kukaan enää häntä estänyt. Kohta kun peli alkoi, vetäytyivät naamat totisiksi ja jokaisen silmistä alkoi loistaa kiihkeä, himokas tunne. Välistä keskusteltiin yhtä ja toista. Muun muassa kertoi Karhun Esa, että he viime yönä söivät Kasarin Tommin uuhen.
»Kasarin Tommin?» kysyi Vennu kulmiansa rypistäen.
»Niin, mitä sinä siitä?»
»Perhana, se teidän olis pitänyt jättää tekemättä.»