Esa katsahti säpsähtäen ympärilleen.
»Köyttä?» kysyi.
»Köyttä tietenkin!»
»Kenenkä luvalla minut köytetään?» kysäisi Esa ikään kuin lakiin turvaten.
»Omalla luvallani ja edesvastuullani», vastasi Hautalainen. »Syytä kyllä on ja kiitä Jumalaa, ettet sattunut saamaan aikaan enempää.»
»Sepä se olikin perkeleintä!» kiljui Esa.
Mäkilahden Matti toi köyttä, mutta lausui epäilyksensä siitä, olisiko lupa Esaa köyttää.
»Lupaa! Hän on varastanut kaksi hevosta… Ja yksin tämäniltaisesta hänet kytkisin.»
Nyt Esa vasta huomasi, missä mennään. Häntä siis todella aletaan syyttää *hevosvarkauksista*! Hänestä tulisikin vain kurja, maineeton vanki, vilahti ajatuksissa.
Vaistomaisesti meni käsi tuppeen, se oli tyhjä. Äkkiä hyppäsi hän jonkun likellä seisovan tuppea koettelemaan, mutta sekin oli tyhjä. Hurjasti kiljahtaen hän suinpäin työntäysi väkijoukkoon. Samassa täytyi hänen kuitenkin jo rauhoittua monien vankkojen käsien pitelemänä kuin pihtiin.