»On ne paremmat kuin sulla on, eikä sun ole ollut isälläsikään kunnon tuluksia», ärisi ukko.
»Minä poltankin tikkuja.»
»Polta vain niin kauan kun kestää ja koetas mennä ottamaan niillä tuulessa kolloosi valkeata.»
»Otan minä vaikka kuinka puhaltais.»
»Tulukset ne ovat kuitenkin ensin näin piipputouhuissa.»
»Kyllä ne ovat ne viimeiset kalut.»
»On ne, saat nähdä, että häviävät ne tulitikut.»
»Kun minä olin vielä nuori», virkkoi isäntä pöydän takaa, »tässä kulki kerran kestikievarin kyydillä suuri herra. Se oli muistaakseni pyhäpäivä, koska me joudimme siellä kevarin pihalla seisoskelemaan. Ja kun se herra tuli tuvasta, niin se sieppasi tikulla valkean kiesin aisasta ja sitä vasta pidettiin ihmeenä, kun ei ollut kukaan ikänä vielä ennen tulitikkuja nähnyt. Kestikevarin muorivainaa meinasikin, että se oli joku silmänkääntäjä.»
»Taisipa ollakin», arveli emäntä.
»Mikä silmänkääntäjä se oli, oikea herra, ja komea olikin.»