Ihmiset alkoivat kotiinsa hajota päivitellen. Muutamain vanhempain mielestä tuollainen teko oli Santralle anteeksi antamaton. Nuoremmat taas arvelivat, että olisivat muka tehneet ihan samoin, jos heitä olisi vasten mieltään pakotettu jotakuta ottamaan. Tultiin keveämmälle tuulelle, jopa ruvettiin naureskelemaankin.
»Ennen paimentaa kapan kirppuja, kuin kaksi rakastunutta.»
Oli enää ainoastaan pari vierasta akkaa tuvassa, kun emäntä jo kiukuissaan pauhasi palvelijoille, kun eivät ymmärrä itsestään töille lähteä, nähdessään minkälaiset touhut hänellä ovat. Ei suinkaan sitä nyt sovi koko renki- ja piikajoukolla ruveta ristissä käsin kotona istumaan ja voivottelemaan, »ei tuo nyt liene maan päältä kadonnut». Isäntää hän komenteli lähtemään Sarvijärvelle katsomaan, oliko se luntus sinne mennyt.
»Panisko tuon Jaskan toisella hevosella Taipalsaareen?» kysyi herastuomari.
»Sitä nyt vielä! Mene itse Taipalsaareen, jos et Sarvijärveltä löydä.»
Ukko tyytyi inttämättä. Pääsihän tuossa ajelemaan, eikä tarvinnut työhön, kun se tahtoi jo vähin ruomiin ottaa.
»Horoo-groo horoo-grooh», kuului ylisängystä taas entistä kovemmin.
»Kuka tuolla teidän ylisängyssä makaa?» kyseli toinen kylän akoista.
»Sakarin Jassu. Yötyi tähän illalla», sanoi emäntä. »Nostakaa sitä jo ylös, kun hornaakin niin ilkeästi, että… Mene äijä repimään sitä.»
Herastuomari nousi penkille ja rupesi Jassua tyrkkimään.