Eletähät poijat hurjasti,
kyllä kruunu palkan maksaa,
jos vaan nämä nuoret poijat
herrastella jaksaa!
Puukko tuppehen ja malmari povehen, kun kylälle lähdetähän, niidenpä tähden karskia poikia aina peljätähän.»
Siukku kyhösti piippuunsa takan ääressä, löi pontevasti tahtia ja säesti kähyäänellaan rönöttäen Esan kirkasta tenoria. Emäntä vetäytyi peloissaan Ellan luo…
»Onko sitä viinaa?» kyseli Vennu.
»Laskehan irti», pyyteli herastuomari.
»Menehän sinä edes auttamaan tuota äijää», pyysi emäntä, »kun tuolla lailla vanhan ihmisen rääkkää.»
»Ei se minusta huoli.» Mutta Ella kuitenkin meni ja tarttui Vennun käsiin riistääksensä niitä irti ukkoparan kauluksesta.
»Hää!» karjui Vennu, »mitä? Sinäkö sen!…» Ella sai korvapuustin, joka lennätti hänet nurin. Vennu rupesi aivan hullun tavoin hyppimään. Emäntä ja isäntä pääsivät karkaamaan pois tuvasta. Karhun Esa tempaisi ensimmäisenä puukon.
»Hiljaa pitää olla!» hän ärjyi ja iski pöytään puukkonsa kirahtaen.
Vennulla oli myöskin jo puukko.
»Hurskus murskus!» hän huudahti hypähtäen korkealle ja kyykähtäen lattiaan asti. Ella hyppäsi kirvesvinkkaan, tempasi sieltä kirveen ja ruhjoi sillä erään tuolinpohjan, vaatien hiljaisuutta. Koipi-Siukku kun näki vihurin lähestyvän, puikahti peloissaan ulos.