»Mutta kuka sinne sitten, jos et sinä?» tuumi muori.
»Menkööt itse! Oliskin pyytänyt minua silloin, kun tämä», hän viittasi Santraan, »kun tämä oli kotona, niin silloin se olisi tapahtunut ja olisi pidettykin siellä aika harjalliset. Perhana, kun olitte hulluja!»
Mutta tämä moitiskeleminen vaikutti Valeeseen toisella tavalla kuin kiusoitteleminen.
»No, jos ei setä tahdo tulla minun mukaani, niin saan minä muitakin.»
»Ota sitten!»
»Täytyy ottaa, jos ette te lähde. Ei sitä ensi hädässä pyörretä!»
Setä katsahti pikaisesti Valeen silmiin: tuohan kalskahti velivainajan rautaiselle luonteelle! Sitten katsahti hän Santraan, imi mietiskellen muutamia savuja piipustaan.
»Tämä nyt ei ole ensimmäinen eikä taida olla viimeinenkään tällainen tapaus. Ja olkoon mitä olikin, kun ei se muuten tapahtunut, niin se tapahtui näin», sanoi Valee.
»Saat nähdä, että ne tulevat sieltä oikein miesvoimalla tänne», huomautti setä.
»Tulkoot!» Valee löi nyrkkiä polveensa.