Santran silmistä juoksivat taas kyynelet.
»Luuletko, että meidän kyläläiset tulevat sinun puolestasi?» uteli
Matti.
»Pojat tulevat jok'ikinen, sen tiedän varmaan. Äijistä minä viisi!»
»Äläs, mutta jos eivät päästä poikia.»
»Kyllä niitä aina niin monta tulee, ettei tässä hätää tule.»
Valeella todellakaan ei näyttänyt olevan mitään hätää eikä pelkoa.
»No, tuota, annas ryyppy», virkkoi Matti, joka näkyi jotakin päättäneen. Valee haki pullonsa ja kaatoi. Setä sanoi viinan olevan pohjaanpalanutta.
»Minä nyt tuumin, jos lähdetään, niin lähdetään tänä iltana», sanoi setä vihdoin, »kukapa sinne sentään likeisempi.»
Muori heltyi kiitollisena tunnustamaan, ettei kukaan ole sen likeisempi eikä sopivampi ja että pitäähän niitä jollakin tavalla auttaa, kun ne ovat sellaiseen kolmiloukkoiseen joutuneet.
Mäkilahden Matti lähti kotiin, luvaten tulla pian takaisin. Setä näytti mennessään niin »lupaavalta», että kaikki jäivät toivoon, että tämä asia päättyy vielä hyvinkin.