VIII
HERRA NIMISMIES
Noin kymmenen tienoissa seuraavana aamuna tapaamme Hautalan Jannen ja Kasarin Tommin nimismies Lindblomin keittiössä puhuttelemassa vanhaa Margareeta-muoria. Marketalla on se omituinen tapa, että hän ei osaa ajatella hiljaa, vaan puhelee ääneen mitä kulloinkin mielessä liikkuu. Tuon tavan on hän ehkä oppinut herraltansa, jolla se myöskin on. Ajatukset, jotka niin itsepäisesti sanoiksi pukeutuvat, eivät aina ole aivan myötätuntoisia, jopa niitä muutamat pitävät hävyttöminäkin. Ihmiset olivat omistaneet sen mielipiteen, että nimismiehen Marketa oli jotenkin toraisa ja tuittupäinen eukko.
»Aina he ovat tässä vastuksina … muutamat», marmattaa hän itsekseen, kun miehet istuvat ovipuolessa tuoleillaan ja ovat jo pari kertaa kysyneet, että eiköhän jo saisi tavata nimismiestä. — »Ja nuo körttiläisetkin… Mitähän nekin luulevat heillä olevan asiaa? Vieläpä kun asiaa…! Ja sitten istua könnätään vain niin kuin omassa kotonansa, niinkuin mitkäkin patruunat… Haisevatkin kuin raadot… Tuossa vahtaavat ihmisten suuhun kaiken päivää kuin marakatit, ettei ihminen saa elävää rauhaa…» Hän luo tuon tuostakin suloisen syrjäsilmäyksen miehiin ja toimittaa askareitaan kuin vihantiestä.
»Rapaakin vetävät … että. Ja hiidessäkö liekin ollut nenäkopalla tuo toinen, kun on kuin lehmän sarvi, … saa aina olla luuta kädessä. Kun nuo raadot edes ymmärtäisivät, mitä on lakaista lattia…»
Marketa heittää työnsä, sieppaa luudan ja menee miesten luo. »Siirtäkää vähän (niitä koipianne, tekee mieli sanoa, mutta hänkin hienostelee) jalkojanne … kun vedetään koko kuorma rapaa sisään.» Hän lakaisee ja tohnii miesten jalkoja, että ne ovat helisemässä.
»Tuo vietävä, joka täällä minun vaivoinani noita aina pitää kaiket päivät ja odotuttaa, muutama…» Nyt menee hän jo toisen kerran kurkistelemaan avaimenreiästä herransa kamariin.
»Juo vain kuin sika», tulee siitä paneskellen, »että kummapa on, jos ei tuo virkakultanen mene ennen pitkää. — Hääh? Että eikökö jo saa mennä? Menkää jos tahdotte, omalla edesvastuullanne, en suinkaan minä ole tässä mikään oven lukko.»
»Älä nyt siinä pärmänttää ja suutasi piekse», ärähti Kasarin Tommi, »vaan mene katsomaan eikö sinne jo saisi mennä.»
Muori vähän sävähti, kun huomasi miesten kuulleen hänen lörpötyksensä.
Nolostuen hiukan virkahti hän: