»Pärmänttää.» Ei saattanut nytkään olla perään jatkamatta hiljaa supisten:
»Sun nenäs pärmänttää… Voi vaivaista värkkiä, kun se onkin kovin suuri!»
Nyt tuli kolmaskin odottaja, Saviojan Ville, vanha, pieni, käpertynyt ukko, tervehti ja etsi hänkin istuinpaikan.
»Nimismiehellekö on teilläkin asiaa?» kysyi Kasarin Tommi.
»Häh?» Ville oli kuuro, eikä kuullut, vaikka toinen kovanlaisesti puhuikin. Tommi uudisti kysymyksensä pannen suunsa Villen korvaan.
»Niin, niin on, nimismiehelle on asiaa. Meiltä on varastettu viisi lammasta ja … häh?»
»Nytkö hiljan?»
»— sys, kun kiljuvat täällä kuin eläimet! Mikähän kuivattu tuokin luulee olevansa, on kuin kirkonmaasta karannut…» puheli Marketa.
»Hiljan, hiljan, aivan! Mennyt yönä… Jumalattomat veivät kaksi yhtäaikaa. Kyllä nyt on maailman lopun ajat … aivan! Katsokaas, viimeisillä maailman ajoilla … häh?»
»Tiedättekö varkaita?»