»Laske irti … ei mine teke mitän sulle…»
»En minä *sitä* pelkääkään», toinen selitti, »mutta sun pitää ottaa minun asiani huomioosi. Minä olen sitä varten tullut ja minä olen sellainen mies, etten minä lähde pois, ennen kuin saan asiani kuntoon.» Janne laski herrasta irti ja meni uudestaan sohvalle istumaan pitäen pampun kädessään.
»Istun tuohon vieläkin, koska vallesmannikin istuu. Sitä tahtoo vanhat jo väsyä tuollaisessa», jutteli hän ja silmäili hymysuin naapuriansa, joka kovasti itsensä kanssa taistellen istui ja huohotti. Luultavasti viimeksimainittu luuli tarpeekseen levänneensä, koska nousi, avasi keittiön oven ja katsoi sinne. Kun ei Marketaakaan näkynyt, elähtyi hänessä luultavasti toivo, että tämä olisi mennyt korpraalia hakemaan, koska viskasi oven rajusti kiinni ja alkoi astella lattialla edestakaisin silloin tällöin syrjästä katsahtaen Janneen.
Vähitellen virkosivat hänessä eleille kaikki elementit: ensin pääsi katkonaisia kirouksia, sitten jo täydellisiä. Niihin alkoi liittyä seurakuntaa ja oloja vastaan tähdätyitä haukkumasanoja, vaikeroimisia siitä, että yhden miehen täytyy olla tällaisen susijoukon keskellä alituisessa hengenvaarassa yöt ja päivät. Piti puhetta kasakkain kutsumisesta ja vannoi taivaan ja maan kautta sen tekevänsä. Lopuksi kysyi taas Hautalalta, että mitä tämä oikein meinaa? Kun näin oli saanut tarpeekseen purkaa sappeansa ilman, että kukaan oli häntä häirinnyt, tunnusteli hän uudelleen olevansa isäntänä talossa, ryähteli yhtä juhlallisesti vieraansa edessä, kuin olisi millä hetkellä hyvänsä saattanut tallata tämän jalkoihinsa, jos vain tahtoisi… Mutta hän on mies, joka jaksaa kärsiä kuin marttyyri… Siltä se näytti.
Hautalan Janne rupesi uudestaan vilkkaasti esittämään asiaansa.
»Aa-soo! No teme on eri asia … ihan eri asia! Miks'ei sine site kohta sano niin… Jaa-soo!» Hän nyökäytti päätänsä, heilutti ruumistaan, matkien yhä »jaa-soo!» ikään kuin hänelle nyt olisi asia vasta selvinnyt ihan uudessa valossa, juuri sellaisessa valossa, jonka hän itsekin mitä mieluimmin hyväksyy.
»Jaa-soo!… mhm!»
»Sanoinhan minä sen ihan samoin.»
»Eei! Kylle sine sanoi, mutta sine puhu niin sekava. Noo mine on teydest sama mieli…! Saameri, kun tes turhast nosta riita, puhuis vähän selvempi, kun mine ei takto ymmerte soomi. Noo, jahas, sine meinata et jok'ikistä talokas Mikkelin vahriks?»
»Niin.»