»Voi vaivaista! No olikohan se minulle vihassa?»
»Ei, mutta nuo toiset hänet suututtivat, eikä hän saa niin pian luontoansa takaisin.»
»Niin, niin, soo'o. Pirukohan nekin siihen juuri toi, nuo körttiläiset? Häh? Niin, niin todella, mistä te sitä tiedätte. Voi vaivaista. Mutta ettekö te, matami, menisi puhumaan sille, tulisi minua auttamaan? Katsokaas, asia on tällainen, minä sen nyt oikein kerron teille.» Ja hän kertoi taas koko jutun. Mutta ei saanut apumiestä Margareetasta, muuta kuin kehoituksen tulla täysikuuloisten miesten kanssa asiaansa ajamaan.
Muorikin vihdoin pakeni Villen käsistä, joten hän meni hevosensa luo ja ennen lähtöänsä paneskeli siinä korvan taustaansa raapien:
»Voi vaivaista…! Voi jumalatonta, kun oli häjynkurinen.»
IX
»PITÄJÄN PARAS POIKA»
Karhun Esa oli kuin luotu ikäisiänsä johtamaan aikansa nuorten miesten urheiluyrityksissä. Kasvatuksenkin oli saanut tarkoitukseen hyvin sopivan.
Sukujuuri oli tällainen.
Esan äidin isä oli ollut kelpo asukas ja oivallinen eläjä Karhun talossa. Vaimo oli kuollut aikaisin ja tytär sai kasvaa omin valloin, isällä kun oli kyllin tekemistä talouden hoidossa. Vapaudessaan rupesi tytär hurjastelemaan ja lankesi. Sen johdosta oli vähältä jäädä naimattomaksi, vaikka rikkautta olisikin ollut häpeän korvaukseksi. Lopuksi otti hänet muuan renkimies, joka piti enemmän talosta kuin naisväestä. Ukon kuoltua perivät he oivakuntoisen talon.