Kopin isä, Hermanni, oli myöskin vahtijoukossa. Kuultuaan poikansa äänen kiirehti hän metsästä tielle. Ennen ei ollutkaan lähdön kiirettä pitänyt.
»Onko se Köpi?» kysyi tunnustellen poikansa ääntä.
»Mitä?» Pojalta pääsi roima kirous. »Onko tuo äijäkin — (taas sai isä paholaisen nimen) täällä?» Poika kääntyi päin ja tirkisteli varjoon, missä isä vielä viipyi.
»Vai niin!» huusi Hermanni. »Lupasinko minä sulle raadolle hevosta?» Hermanni astui poikansa ääreen ja tavoitti temmata suitset tämän kädestä. Mutta Köpi antoikin korvapuustin, joka lennätti isän nurin.
Sillä välin olivat toiset vahdit jo karkoittaneet vähäisellä kahakalla murroksen murtajat, huusivat ja melusivat näiden kanssa niin, että isän ja pojan välillä syntynyt kahakka jäi huomaamatta. Pojat hankoilivat hevosiansa kääntämään ja takaisin palaamaan, mutta vahdit estelivät sitä ja aikoivat ottaa hevoset pois, kun arvelivat niiden olevan varkain otettuja.
»Auttakaa hyvät ihmiset!» kuului silloin huuto murrokselta, josta muut sähistessään olivat vetäytyneet kappaleen matkaa edemmäksi. Huutoa kohden nyt kääntyi kaikkien huomio.
Isän ja pojan kesken oli syntynyt todellinen tappelu. Saatuaan iskun pojalta antoi isä ylöspäästyään heti puullaan kaljauksen, joka kuitenkin onnistui niin huonosti, ettei poika edes kaatunut. Heti ryntäsi Köpi isäänsä käsiksi, heitti hänet murrokseen ja rupesi jaloin sotkemaan sinne. Silloin pääsi isältä hätähuuto.
Suutari Erkki ehti ensimmäisenä paikalle näkemään, miten poika vimmoissaan allansa makaavan isänsä tukkaa repi.
»Auttakaa!» kähisi Hermanni henkihieverissä.
»Minä sinun, sen…», kirisi poika hampaittensa välistä, vääntyen polvilleen isän rinnan päälle. Mutta tuskin oli hän siihen päässyt, kun jo suutari kaksin kourin tarttui hänen tukkaansa ja tempaisi syrjälle. Pojan kädet irtausivat isästä, joka kipeästi valittaen huoahti. Nyt syntyi suutarin ja Köpin välillä kamppailu. Tuo vähäläntäinen pikilangan tekijä näytti kuitenkin olevan niitä miehiä, jotka ovat täyttä rotua maasta alkaen. Köpi sai niin tiheään leuoilleen suutarin nyrkeistä, että kiroillen pakeni askel askelelta edellä silmillään jotakin asetta etsien. Mutta nyt sekautuivat muutkin asiaan, kumpaisellekin tuli puolustajia, ja tappelu oikeata mallia oli heti valmis. — Vahdit eivät tähän saakka olleet kankiansa käyttäneet, vaan nyt alkoi pari miestä niitä heilutella sillä seurauksella, että muutamat pojista kukistuivat tien poskeen ja toiset rupesivat pakenemaan. Kasarin Tommi, joka äkkäsi Talvikosken Hermannin huonon tilan, tämä kun ei päässyt paikaltaan minnekään, tempaisi hänet syliinsä viedäkseen metsään ja huusi mennessään: