Ihmiset kuuntelivat pystyssä korvin. Kumpaisenkin riitapuolen asiaa ruvettiin puolustelemaan. Mattia se kovasti masensi, kun vielä muutkin rupesivat tuon konnan työtä puolustamaan … eivät edes häpeä.
Jaska pakkasi Matin kimppuun. Mutta Matti ei ollut tappelumiehiä … pakeni poispäin ja toivoi saavansa rauhassa olla ja katui jo äskeistäkin menettelyänsä. Kun poika valitti kättänsä polttavan, niin Matti vei vesiastian luo ja käski sinne pistää.
"Polttaako vielä?" kyseli isä.
"Ei se enää niin…"
Jaska pauhasi:
"… kehtaa, sen kuvainen, kimppuun ruveta käymään, kun ihmiset sammuttamaan ovat tulleet, muutama kerjäläinen, mutta odota!"
"Ei se sinulta vahinko ollut, varsin sinä sen pojan päälle vettä panit", uskalsi joku huomauttaa. Mutta häntä rupesivat useat muutkin vastustamaan, ei ainoastaan asianomainen; vahingossa väittivät tapahtuneen.
"Ja jos ei niin vahingossakaan, vieläpä kun juttukin! Kerranko sitä tehdään sellaista leikkiä."
Matti kuuli kaikki ja tunsi yhä katkerammaksi kohtalonsa.
"Polttaako vielä?" hän pojalta kysyi.