"Olisin, olisin, mutta kuka voi arvata että tuollaista tapahtuisi, kun siunaaman ajaksi vain menin Pertun-Mikkoon." Sanna alkoi itkeä. Matin teki mieli vielä nuhdella ja panna tyytymättömyydessään syytä hänen selkäänsä. Olisi tahtonut sanoa, että se siitä nyt tuli palkaksi, siitä kylänjuoksusta.
Muistui mieleen, että hän oli usein ennenkin vaimoansa kylänjuoksusta nuhdellut, kun ihmiset kylässä morkkasivat hänelle aina siitä että akka joutilaana vain kaiket talvet juoksentelee, eikä mitään käsityötä yritä. Vihaksi oli pistänyt, kun ihmiset sekautuivat heidän asioihinsa. Kiukuissaan hän tästä tapasi Sannalle puhua aina silloin kun pahoin sopi. Mutta ei asia sillä ollut parantunut. Sen johdosta oli vain aina syntynyt kotiriita, jossa Sanna voitti. Mattiin sen johdosta oli vakautunut ajatus, että tekisi kai tuo edes huviksensa, jos pystyisi.
Nuorempana Matti oli tuuminut, että saisi akka oppia, eihän ole niin kummaa naisten töihin harjaantua. Mutta ei siitä siihen aikaan, kun vielä muutenkin arasteli akkansa mieltä loukata, tullut oikein selvään ja varsinaisesti puhuttua, hiljainen ja säyseä kun oli luonnostaan, sekä tunsi ettei itsekään paljon osaa miesten töitä, muuta kuin niitä tavallisia, joita päivämiehenä tehdään. Siitä Sanna aina huomautti ja juuri sillä saikin Matin suun paraiten tukituksi.
Sen täytyi Matin ajatuksissaan myöntää aina, etteivät he oikein toimellisia ja kykeneviä olleet kumpainenkaan. Mutta vähitellen tottui olettamaan kohtaloa sallimuksen määräämäksi, jota ei voi itse millään toiseksi muuttaa.
Parasta siis olla nurkumatta, tyytyä. Tälle suunnalle Matin ajatukset taas harhailivat niin kauaksi, että unohti ruveta riitelemään akallensa. Aivan usein ennenkin oli niin käynyt ja monta riitaa siten välttynyt.
"Mihinkähän tästä nyt ruvetaan menemään?" Matti vähän ajan kuluttua alkoi kysellä.
"En ymmärrä."
Tuon pitemmälle ei keskustelu päässyt, sillä ei kumpaisellakaan ollut mitään ehdotusta.
Tiinakin nousi ja rupesi kahvia juomaan. Kaatoi Sannalle ja Matillekin. Niin merkillisen hyvälle se heistä maistuikin tällä kertaa, niin hyvälle, ettei milloinkaan ennen, kuten itse Tiinalle kertoivat.
Lapset heräsivät miltei yhteen aikaan. Heille oli hauskaa pahnain päällä vehkeillä niin kauan kun äiti käski pukemaan ja korjasi oljet pois.