Matti rupesi kuulustelemaan työtä. Kahtena päivänä sai eräässä talossa halkorankain hakkuuta ja ansaitsi 50 penniä päivältä ja ruoan. Sitten oli kahtena päivänä vapaa-aikaa, kunnes taas kolmantena pääsi erääsen taloon silppukonetta vääntämään. Nyt seurasi pitemmältä aikaa, jolloin ei kukaan tarvinnut.
Noin kolme viikkoa elettiin niillä varoilla, joita kyläläiset ensi liikutuksen valtaamina olivat lahjoittaneet. Lapset kuleksivat ympäri kyliä kerjäten. Mutta tulos niukkeni sen mukaan kuin ihmisten liikutus palon johdosta haihtui. Vaan tämä se oli ainoana elinkeinona. Mitään muuta ei saanut, kun ei talokkailla ollut työtä antaa.
Kerta päivässä kävi Matti hakemassa puita. Loput päiviä hän istuskeli takalla ja mietiskeli itsekseen yhtä ja toista hommaa, joihin kuvitteli soveliaaksi ryhtyä. Toisinaan pakkasi riita akan kanssa, kun mielten tyytymättömyys ei enää voinut kätkössä pysyä.
Eräänäkin päivänä alkoi akka sanoa: "Tuossa kaiket päivät istuu ja itseänsä takkakivellä hautoo, eikä mitään yritä."
Ei Sannan tyytymättömyys pääasiallisesti Mattia koskenut, mutta siihen oli sopivin nyt kylläisyyttään purkaa.
"Mitä minä, kun ei kukaan tarvitse työhön. Enhän minä tyhjästä voi työtä saada!"
"Tekisit jotain puusta."
"Puusta", matki Matti, "millä minä teen, kun kaikki työkalut paloivat! Enhän minä paljailla käsilläni mitään saa. Ja paljonkohan niistä naperroksista saisi."
"Aina jotain, mutta kun ei mitään yritä."
"Hmm", mumisi Matti.