* * * * *
Pienenlainen oli tupa, joka paloi. Paljon oli väkeä paikalla, enimmäkseen huvin vuoksi, sillä eihän sitä viitsinyt sammutustoimiin ruveta moni, koska vahinko oli niin pieni, — vanha, ränstynyt, läjään jo muutenkin menevä hökkeli! Tupakkaa oli siinä miesten mukava polttaa ja lämmitellä, seisoa parahiksi kaukana, ettei polttanut, eikä kylmäksikään käynyt. Ja akkain ja tyttöjen oli paljon mukavampi joutilaina likimaissa seisoa ja siunaillen päivitellä, kuinka se on surkeata kun koti palaa, vaikkapa huonoinenkin. Ja ne, jotka paloruiskun kanssa työskentelivät, näkyivät sitä enemmän huviksensa tekevän kuin tarkoituksella saada tulenvoima hillityksi. Kun ruiskusta vesi loppui, niin komensivat noituen joutilaita veden hakuun ja saivat siten aikaan, että ainakin näennäinen sammutustoimi oli aina vireillä. Muutamilla naapurimökkien miehillä oli nähtävästi tositarkoitus saada jotain pelastetuksi, sillä nokisina ja märkinä koettivat he purkaa palavaa rakennusta.
Katsojain joukossa oli yleisenä mielipiteenä, että vahinko tulee varsin vähäinen.
Pekkolainen seisoi eräässä ryhmässä kädet selän takana ja suussansa mälliä mämmelsi toisesta poskesta toiseen. Muuan nuori mies tuli siihen, asettui seisomaan Pekkolaisen viereen, iski piippuun ja rykäsi.
"Ei tuossa suuri vahinko tullut", sanoi ja antoi suunsa muodostua ymmärtäväiseen, vähän ylimieliseen hymyyn ja katsahti Pekkolaiseen. Tämä ei ollut huomaavinansa nuoren miehen puhetta, katseli vain suu hymyssä tuleen, ikäänkuin osoitaaksensa, että hän sen seikan tietää juuri paikalleen, mutta ei viitsi semmmoisille miehille juttelemaankaan ruveta.
"Korkeintaan 40 markan vahinko tuvassa ja irtainta ei lie ollut paljoa", lausui joku, jolla vakavuudesta päättäen näytti olevan tarkoituksena lausua tasapuolinen arvostelu.
"Kukahan lempo olisi tuosta rähjästä 40 maksanut!" ärjäsi Pekkolainen kiukkuisesti, ikään kuin häneltä olisi summaa vaadittu, ja katseli voimallisesti ympärilleen. Luultavasti hän otaksui, että useimmat muuttivat mielipidettään siinä asiassa jo tuon ärjäsemisen vaikutuksesta, sillä kiivaus katosi hänen kasvoiltaan ja tavallisuutensa mukaan toisella suupielellään hymyillen, alkoi hän kertoa:
"Äsken kun tänne kävelin, Heistrokin Liisa kauheasti ähkyen ja puhkuen laukkasi kylästä päin, ettei eteensä nähnyt. Hän luuli että heidän tupansa palaa. Ämmällä oli sille hätä. Mutta kun sanoin, että Nurkanperän tupa se on, joka palaa, niin siihen läsähti tielle Jumalaa kiittelemään, ettei se nyt heidän ollutkaan! Siinä minä jo sanoin että korkeintaan kymmenen markan polttopuut … ettei sen sammuttamiseen mitään niin ankaraa rottomia ole. Eikä akalla enää ollut kiirettä, kun kuuli ja näki ettei oma mökki palanut. Tuskin olis huolinut vaikka kaikki muut mökit olisivat palaneet, hä häh."
Pekkolainen katseli suoraan tuleen.
"Pian tuon vertanen on vaikka omalta kylällä koottu", hän vielä jatkoi ja rykäsi päälle.